Kuinka Korea kasvattaa. Part2

Kolmasosa reissusta mennyt ja nyt alkaa jo pelottamaan, että kaikki loppuu liian aikaisin. Ikävä ihmisiä Suomessa on kova, mutta tiedän tämän matkan olevan minulle hyväksi. Tämä matka on yksi suuri tutkimusmatka minuuteni.

Jokainen, joka tuntee minut, tietää, että olen viimeiset vuodet kamppaillut opiskelumotivaation kanssa ja pahasti. Kun neljä vuotta sitten sain hyväksymiskirjeen Laurean sosionomi-linjalle, ensimmäinen reaktioni oli eieieieii, en halua, en halua alkaa opiskelemaan. en ole vielä valmis. Lykkäsin opintojen aloittamista kahdella vuodella ja sen jälkeen päätin olla ottamatta opiskelupaikkaa vastaan. Ne kaksi vuotta olivat todella antoisat.

Hain kuitenkin Lahden ammattikorkeaan opiskelemaan tietotekniikkaa. Pienien mutkien kautta päädyin kouluun sisälle ja fiilikseni oli yhä edelleen saman suuntainen. Ei minua kiinnosta opiskella, mutta koen yhteiskunnan vaativan tutkinnon. Olen syvällä normien määräämässä maailmassa enkä osaa hypätä sieltä pois, vaikka tiedän, että pitäisi.

Olen yrittänyt etsiä syytä, miksi opiskella. Miksi jatkaa itsensä kiduttamista, varsinkin jos ei tulevaisuudessa suunnittele työskentelevänsä opiskelemallaan alalla? Jostain syystä olen silti vaivalloisesti ryöminyt nämä kaksi vuotta eteenpäin ja vasta viime keväänä sain ensimmäiset hylättyni.

Yksi syy vaihtoon lähtemiseen oli motivaation etsiminen. Ajattelin, että tämä vaihto jollakin tavalla näyttäisi, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Vaikka sisimmässäni tiedän, että maailma on potkinut minua oikeaan suuntaan jo pitkän aikaa. En vain ole uskaltanut ottaa ensimmäistä askelta, hypätä tuntemattomaan.

Keväällä olin innovaatioviikolla Alankomaissa ja se sai kipinän syttymään sisälläni - pitkästä aikaa jotakin, joka oikeasti tuntui mielekkäältä. Huomaan hakeutuvani helposti liiketalouden pariin, täälläkin paras kurssi on International Marketing. Opin parhaiten projekteissa ja jos voisin, toteuttaisin kaikki mahdolliset opinnot projekteina. Sellaista koulutusta ei kuitenkaan ole olemassa Suomessa - tai niin minä luulin.

Eräs suomalainen poika kertoi Proakatemiasta. En ollut ikinä ennen kuullut moisesta, mutta voitte kuvitella ilmeeni, kun tajusin mistä on kyse. Kuvauksen perusteella Proakatemia olisi juuri minun paikkani, jos aion opiskella. Nyt pohdinkin, onko motivaation puutteessa kyse väärästä alasta vai puhtaasti siitä, etten koe opiskelua tarpeelliseksi. Onneksi minulla on vielä kolme kuukautta aikaa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

One third of this trip is gone and I'm already starting fear this ends too soon. I miss people back home, but I know this exchange is good for me. It is one big exploration into myself.

Everyone knows how badly I have fought with motivation and how mixed feelings I have towards studying. When I got accepted to Laurea four years ago, I almost started crying. Not because I was so happy, I was so devastated. I didn't want to start studying. I ended up skipping first two years and just work and travel. Those two years were absolutely amazing.

I never went studying in Laurea. I ended up in Lahti University of Applied Sciences two years ago. My feelings about studying hasn't change a bit. I'm not interested about studying, but I have this weird way of thinking. Somehow I have a feeling that I need to get a degree. It doesn't matter what kind of degree, I just need to get it because it's right thing to do.

I'm trying to find a reason why study. Why should I keep torturing myself, especially if I'm not planning to work in my study field? One reason to study has been student union. I tie myself to unions so I can't drop out middle of the year. I have suffered these two years and last spring I finally failed my first courses.

I wanted to go exchange to find motivation. I though this 4 moths would somehow show me what do I want to do in my life. In my heart I know the world has been pushing me in the right direction for a long time. I haven't been brave enough to take the first step, jump in unknown.

Last spring I took part of innovation week in Netherlands. It blew my mind, I had forgotten how inspiration feels. How it feels to do something that feels good. It is weird to realize how much I enjoy business courses, I tend to take all of the available courses. I have also noticed I learn by doing projects. If I could, I would take only projects. That kind of school doesn't exist in Finland - or at least I thought so.

One Finnish guy told me about Proakatemia. I have never heard of it, but you can imagine my face when I realized what it is. Proakatemia seems to be the place for me - if I'm going to study. Right now I'm trying to figure out if the problem is wrong study field or studying doesn't seem to be profitable. Luckily, I still have three months.

Olen kaivannut.

Olen kaivannut kotia. 

Kallen sänkyä, Marsan parveketta.

Tavaroita kolmessa eri osoitteessa ja aina väärässä paikassa.

Olen ikävöinyt mahdollisuutta kävellä kodista kotiin. 

Sitä, että joku tekee ruokaa. Mahdollisuutta tehdä itse ruokaa.

Yökävelyjä käsi kädessä, nukahtamista kun toinen pelaa. 

Toisen kosketusta, kun käpertyy vihdoin nukkumaan. 

Sitä, että toinen silittää hiuksia.

Olen ikävöinyt sitä täydellistä elämää, josta irtauduin tänne tullessani. 

Kai se on aivan normaalia.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I have missed home.

Kalle's bed, Marsa's balcony. 

Things in three different addresses 

- and always in the wrong place. 

I have missed the opportunity to walk from home to home.

Missed that someone prepares food. 

The opportunity to do the cooking myself.

Night-time walks hand in hand, 

falling asleep while other one is playing.

One's touch when it is time to curl up into the bed.

When one pats your hair.

I have missed that perfect life I left behind.

I guess it's normal.

Floating lantern festival and Oktoberfest

Photo by Laine Kaleja

Viime viikonloppu oli upea ja tapahtumarikas. Jimjibang, hirveästi kävelyä upeiden lyhtyjen keskellä ja uskomaton ilotulitus. Katoava ryhmänjäsen, joka maagisesti aina löysi meidät. Oman lyhdyn tekeminen ja toiveiden laskeminen jokeen. Pysähtynyt huvipuisto, nukkumista bussissa.

Photo by Laine Kaleja

Oktoberfest Korean tyyliin, viiniä ja juomapelejä. Tanssimista, hattaraa ja pitkät vessajonot. Aamu-uinti, suu täynnä suolavettä ja hiukset pörröllään. Söpöt koirat motellin pihalla. Aamupalaksi leipää, hedelmiä ja muffineita. Melontaa meressä, vähän lisää uimista ja lähtiessä kaikki vaatteet läpimärkinä.

Photo by Laine Kaleja

Photo by Laine Kaleja

Uusia ystäviä, avautumisia ja liikaa energiaa. Olin aivan unohtanut, miltä tuntuu, kun ei väsytä. Tämä elämä on ihanaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Last weekend was so amazing. Jimjibang, magnificent lanterns and unbelievable fireworks. Big group and always someone missing. Making my own lantern and releasing my dreams. Sleeping in the bus, creepy amusement park.

Oktoberfest in Korean style, wine and drinking games. Dancing, cotton candy and long lines to bathroom. Morning swim, cute dogs in the motel. Bread, fruits and muffins for breakfast. Sea kayaking, little bit more swimming and wet clothes when going home.

New friends, getting close to each other and too much energy. I had forgotten how it feels when you are not tired. This life is awesome.

Maybe it's chemistry.

Olenko suvaitsematon, jos vietän aikaa länsimaalaisten kanssa? Pitäisikö minun osata olla paremmin myös esimerkiksi aasialaisten kanssa?

Huomaan jatkuvasti päätyväni pohjoismaalaisten tai muuten hyvin samankaltaisen kulttuurin omaavien seuraan. Mielestäni en tee asiaa tiedostaen, mutta silti löydän itseni heidän ympäröimänä. En tiedä, onko kyseessä kulttuurillinen asia, hakeudunko tutun kulttuurin pariin ja täten hidastan uusista kulttuureista oppimista. Vai onko kyse yksinkertaisesti siitä, että joidenkin kanssa vaan synkkaa paremmin kuin toisten, eikä sillä ole mitään tekemistä kulttuurin kanssa.

En ole vieläkään päässyt vaihtariporukkaan sisälle ja huomaankin viihtyväni ja tulevani usein paremmin toimeen muiden kanssa. Olen tavannut pakistanilaisen pojan ja bailannut viiteen asti aamulla hänen kanssaan. Olen tutustunut useampaan monikulttuuriseen ihmiseen ja mielenkiinnolla kuunnellut tarinoita heidän elämästään. Olen kävellyt katuja ilman päämäärää ja aamun ensimmäisten valosäikeiden osuessa silmiin selittänyt avoimen ja polyamorisen suhteen eroja.

Olen istunut keskellä kahvilan lattiaa, jutellut samanhenkisten ihmisten kanssa ja kuunnellut heidän tarinoitaan kissoista. Hymyilen kuin hullu, sillä näiden kauniiden ihmisten, kauniiden ohikiitävien hetkien keskellä olen onnellinen. Kieltämättä parhaimmat illat ja hetket ovat olleet täysin randomien kanssa. Mutta eiväthän he enää ole tuntemattomia.

Photo by Sanelma Mäkelä 

Ehkä kyse ei ole mistään sen kummallisempa kuin kemioiden kohtaamisesta. Joidenkin kanssa sitä on saman tien samalla aaltopituudella ja yleensä juuri sellaisten ihmisten kanssa haluan viettää aikani. Aina silloin tällöin on kuitenkin haastettava itsensä ja kurkistettava aidan toiselle puolen. Sillä se on yksi parhaista tavoista kehittyä ihmisenä.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Open-mindness is difficult thing. I think myself quite open-minded and understanding. Still I find myself around western people. Somehow I tend to end up spending my time with scandinavian people or people from same kind of culture. I don't do it on purpose, but it still happens. It makes me wonder is it because culture, do I feel saver around people from same kind of culture. Or is it only about persons, you get along with someone really well and others not so good. Maybe it doesn't have anything to do with background.

I haven't really gotten in the exchange student group and I keep finding myself with random people - and getting along with them really well.

I have met a guy from Pakistan and partied with him until five in the morning. I have met so many multicultural people and listened their stories. I have walked aimlessly and explained differences between open relationship and  polyamory. I have sit middle of the room, talked with same-minded people and listened to their stories about their cats.

I smile like crazy because middle of these people, middle of these small shared moments, I feel like home. I'm so happy. The best moments and nights have been with random people and the best part is - they aren't random or unknown anymore.

Maybe it's nothing else than chemistry. Some people get along and have mutual understanding right away and I like spending time with people who accept me. But I know I can't do that always. I want to grow as a person and that means challenging myself. Sometimes I have to get out of my comfort zone.

To the adventure!

Koko alkuviikko on mennyt kouluhommien parissa, sillä midterm-kokeet lähestyvät kovaa vauhtia. Vaikka tiedän pelkän läpipääsyn riittävän, huomaan silti stressaavani kokeista. Projektit puskevat päälle ja ihmettelen, miten olen ikinä selvinnyt koulu+työ-yhdistelmästä. 

Alkuviikon pakerrus palkitaan kuitenkin tänään, sillä lähden pian seikkailemaan! Suuntaan Korean etelärannikolle, Floating lanterns festivaaleille. Siinä sivussa käydään Oktoberfesteillä ja ehkä vähän vaeltamassa. Bussimatka on pitkä (4-8 tuntia, riippuen liikenteestä), mutta onneksi sen voi käyttää nukkumiseen. 

Kiva päästä tutustumaan muuhunkin Koreaan kuin pelkästään pääkaupunkiin. Seikkaileminen on kivaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I have spent whole week only for school stuff, because midterms are coming. Even though I know it's enough if I just pass the courses, I still stress about them. Deadlines of the projects are closing and I start to wonder how have I ever managed to deal with both work and school at the same time.

My hard work will be repayed today - I'm going to explore! I'll head to south coast of Korea for Floating lanterns festival. I'll visit Oktoberfest also and maybe go hiking a little bit. The bus takes long (4-8 hours, depending on the traffic), but luckily I can use for sleeping. 

It's so nice to see other side of Korea. I live adventures. 

Cute cafes.

Yritän nähdä ja kokea kaiken mahdollisen. Kun kokee lyhyessä ajassa paljon, osa jää väistämättä käsittelemättä ja katoaa alitajuntaan. Osasta jää vain kauniit muistot, jotka sekoittuvat toisiinsa. Jos en kirjoita fiiliksiä ylös, unohdan helposti, mitä oikeasti tunsin.

Tajusin, etten ole kirjoittanut sanaakaan kissakahvilasta. Tai lammaskahvilasta. Tai temppelistä keskellä Seoulin keskustaa. Tai museoista. Minulla ei ole ollut aikaa saati energiaa pysähtyä tarpeeksi pitkäksi aikaa tietokoneelle, jotta olisin saanut mitään järkevää ulos. 

Pieni yhteenveto kahviloista tiedossa siis.

Koreassa on paljon erilaisia teemakahviloita. Kissakahviloita on monia ympäriinsä ja toistaiseksi olen käynyt vasta yhdessä. Kävin tutustumassa Cat Attic Cat Cafe'en Gangnamissa. Kahvila oli suhteellisen vaikea löytää, mutta pienen kiertelyn jälkeen selvisin perille. 

Kahvila oli täynnä kissoja ja säännöt hyvin selvät - mitään, mikä voisi stressata kissaa, ei saa tehdä. Kissoilla on myös oma alueensa, jonne he voivat mennä, mikäli haluat omaa rauhaa. Jokainen kisuista näytti onnelliselta ja hyvin hoidetulta. Olin haljeta onnesta, kun yksi kissoista tuli syliini. Sisäänpääsy maksoi 8000wonia (~6 euroa) sisältäen yhden juoman. Minusta se oli pieni hinta siitä, että saat viettää vaikka koko päivän kissojen kanssa leikkien. Tai nukkuen. Tai lukien. Mitä ikinä haluatkaan tehdä. 

Hieman erikoisempi tuttavuus oli Thanks Nature Cafe lammaskahvila Hongdaessa. Kahvilan pihalla on kaksi lammasta, joita pääsee silittämään ja ruokkimaan. Sinun pitää kuitenkin tilata jotain kahvilasta, jotta olet sallittu leikkimään lampaiden kanssa, vaikka ei kukaan sitä varsinaisesti vahdi. Tuen kuitenkin mieluusti kahvilaa, joka pitää huolta eläimistään. Lampaiden ja hoitajan välillä on selkeästi todella erityinen suhde ja uskon lampaiden viihtyvän kahvilalla. 

Kissa- ja lammaskahviloiden lisäksi Koreassa on myös koirakahviloita, fish spa-kahvila ja kahviloita, joissa on sekä koiria että kissoja. En kuitenkaan ole niissä ehtinyt vielä käymään. Takaan, että saatte kuulla niistä, kunhan selviän sinne asti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Small overview of cute cafes here in Seoul. 

I visited Cat Attic Cat Cafe in Gangnam. It was kinda tricky to find but after 15 minutes of circling around the house I found my way inside. Cats seemed happy, unstressed and well-kept, they had many hiding places, cat trees, toys and food. The entrance fee was 8000wons (about 6 euros) including one drink. I think it's not much for spending whole day with cats. You can play with them, pet them. You can study, sleep, read or anything in the cafe and it's totally up to you how long you are staying. The basic rule is do not do anything that could stress the cats. 

A little weirder experience was Thanks Nature Cafe in Hongdae. It is the only sheep cafe in Seoul. They have two adorable sheep in front of the cafe. You can pet them, feed them and play with them if you are customer of the cafe. Sheep and their caretaker seem to have amazing bond and sheep seem to be happy. 

There are many other kinds of cafes in Korea, but I haven't have time to visit them yet. I'll visit dog cafe and fish spa cafe - at least. I promise you will hear about them as soon as I have been there. 

Different things in Korea, Part 2.

So the list continues! See the first part here.

5. The traffic lights doesn't make any sense.
Seriously. There's like four different lights lined next to each other and I still don't understand how the hell they are working. There's red, green, green for turning, lights off.. Every time I have a feeling I know how they work - something happens and I'm back to the beginning. Maybe they'll make sense after few months..

6. There's puppies on sale in the supermarket
I know it's common in many countries, but in Finland it isn't. It's so weird to see small puppies in small boxes looking at you. It's kind of sad. Dogs aren't something you buy while shopping for milk. They are part of your family, like other animals.

But maybe it's the culture. I think (and hope) people usually love their dogs really much, no matter where they have bought them.

7. Random people start talking with you.
When you are walking in the street, someone just stops you and starts talking. They start talking some random stuff. This has happen to me few times now and every time I have been alone. Those talks are really interesting.

I have learnt I have Mongolian ancestors. I have got some bible stuff to read - still haven't check them out.. And I have seen picture of some army guy whose girlfriend is in Denmark and heard how beautiful country Finland is. I'm looking forward for next conversation.

8. People use phones in metros even more than Finnish people.
Someone might disagree, but for me it really seems like it. Everyone is with their phone and doing something. One day I was the only one without phone in my hand and it was the rush hour. Sometimes I wonder how people get off on right stop, because they aren't looking or listening. Apparently they instinctively know where they are.