Paluu

Pimeys. Täällä on niin kovin paljon pimeämpää. Vaikka aurinkoa ei nähnyt Koreassa niin usein, mutta täällä se ei tunnu nousevan lainkaan. Ensimmäinen viikko kotona oli rankin, en ollut lainkaan varautunut jatkuvaan yöhön. Nyt olen kuitenkin hiukan jo tottunut jatkuvaan pimeyteen, enkä edes turhaan avaa sälekaihtimia aamuisin.

Unirytmini on yhä sekaisin, mutta sitä se oli jo Koreassa. Oli kuitenkin mukava pystyä vetoamaan aikaeroon, kun ensimmäisen viikon unirytmini oli käytännössä seuraava: vuorokausi unta, vuorokausi hereillä, vuorokausi unta ja sitten seuraavat päivät aamu kuudelta ylös ja iltakuudelta nukkumaan. Pikku hiljaa olen kuitenkin palautunut normaaliin tai edes hyväksyttävään. 

Kaikki kyselevät, miten reissu meni. Enkä edes tiedä, mitä voisin vastata. Hyvin? Se ei tuntunut minulle niin maailmaa mullistavalta, mitä se on monille muille vaikuttanut olevan. Minulla oli kivaa, mutta välillä myös hyvin perseestä. Se oli normaalia elämää, vähän eri paikassa vain. Tai ehkä en ole osannut vielä käsitellä asioita. En tiedä. 

Tuntuu oudolta olla Suomessa. Minut on tiputettu keskelle näytelmään, mutta en tiedä vuorosanoja. 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Darkness. It's so much darker here. I didn't see sun that often in Korea, but here it doesn't seem to get into the sky. First week back home was the toughest, I wasn't prepared for constant night. Now I have gotten use to it and given up on opening the blinds. 

My rhythm is messed up, but it was messed in Korea too. It was kinda nice to appeal to time difference when my rhythm for first week home was basically: sleep one day, stay awake one day, sleep another day and the next three days - wake up 6am and go sleep 6pm. Slowly I have found the acceptable circadian rhythm. 

Everyone is asking how was the trip and I have no idea what could I answer. Fine? It wasn't world-changing experience like it was for many other people. I had fun, I had sad days. It was normal life, the place was just different. Or maybe I just haven't processed everything yet. I don't know. 

It feels weird to be in Finland. I have been dropped into middle of  the play, but no one remembered to tell me the lines.

15 days.

Takana 103 päivää ja 15 päivää enää jäljellä. Sitten seikkailuni täällä on ohi. Tuntuu oudolta tajuta, että paluu on niin lähellä. Vastahan minä sinkoilin paikasta toiseen etsien tavaroita, yritin kuumeisesti saada kämpän siivottua ja kaikki laitettua kuntoon. Vastahan minä pidin lentokenttätreffit Kallen kanssa ja hyppäsin seikkailuun.

Photo by Kaelan Abernathey

Nyt minulla on enää 15 päivää jäljellä. Enkä osaa päättää, miltä se tuntuu. Aika loppuu kesken, tuntuu etten ole ehtinyt kokemaan kaikkea, jonka olisin halunnut. Haluaisin vielä seikkailla, elää unelmaani. Haluaisin hukkua kaikkiin kauniisiin väreihin, mutta värit ovat loppuneet täällä. Nyt on vain harmaata tai valkoista. 

Toisaalta en haluaisi mitään muuta kuin mennä kotiin. En edes tiedä, missä on mun koti. Mulla oli kolme kotia ennen kuin lähdin tänne, mutta nyt palaan tilanteeseen, jossa en tiedä, mikä on koti. Yksi asunto on irtisanottu. Yhdessä on randomisti tavaroita. Yhdessä asuu sentään yhä rakkauspakkaus, mutta miten minä tulen sinne enää sopimaan tämän vaihdon jälkeen.

15 päivää ja Korea on koettu. Ainakin tältä osalta. Se, minne nokka suuntaa sitten, on vielä mysteeri.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

103 days behind and 15 days left. My adventure here

is soon over. It feels weird to realize how close the end is. Just yesterday I flung from one place to another searching for stuff, trying desperately to clean my house and get everything prepared. Just yesterday I was on a date with Kalle at the airport and hopped into an adventure.

Now I have only 15 days left. And I'm not sure what to think or feel. Time is running out and I haven't done everything I wanted to do. I would love to venture little bit more, live my dream. I would love to jump into the beautiful colors, but colors have run out here. Now it's only grey or white. 

In other hand I wouldn't want anything else than go home. I don't even know where is my home. I had three homes before I came here but I'll come back to the situation where I don't know what is home. One apartment is gone. One is full of random stuff. Luckily at least one place has something common, but how will I fit in there after this time.

15 days and Korea is gone. At least for now. Where I go after it, it's still a mystery. 

Olen kaivannut.

Olen kaivannut kotia. 

Kallen sänkyä, Marsan parveketta.

Tavaroita kolmessa eri osoitteessa ja aina väärässä paikassa.

Olen ikävöinyt mahdollisuutta kävellä kodista kotiin. 

Sitä, että joku tekee ruokaa. Mahdollisuutta tehdä itse ruokaa.

Yökävelyjä käsi kädessä, nukahtamista kun toinen pelaa. 

Toisen kosketusta, kun käpertyy vihdoin nukkumaan. 

Sitä, että toinen silittää hiuksia.

Olen ikävöinyt sitä täydellistä elämää, josta irtauduin tänne tullessani. 

Kai se on aivan normaalia.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I have missed home.

Kalle's bed, Marsa's balcony. 

Things in three different addresses 

- and always in the wrong place. 

I have missed the opportunity to walk from home to home.

Missed that someone prepares food. 

The opportunity to do the cooking myself.

Night-time walks hand in hand, 

falling asleep while other one is playing.

One's touch when it is time to curl up into the bed.

When one pats your hair.

I have missed that perfect life I left behind.

I guess it's normal.